Keskellä iloa,
kun kaikki oli niin hyvin,
muistin syyn siihen miksi surra,
ja aloin etsiä tietä pois sen luota,
mutta kuinka paeta sitä mitä ei voi paeta?

Itkuni lomassa yritin ymmärtää,
miksi on luovuttava jostain
tärkeästä
rakkaasta
lähimmäisestä,
mutta en löytänyt siihen selitystä,
joka mieleni olisi rauhoittanut.

On vain yritettävä päästää irti,
ihmisestä, jolle elämä on painajaista,
joka odottaa pääsyä lepoon.
Mutta entä jos minä en pysty?!
Mitä minä voin tehdä ikävälle,
jonka roikkuu kädessä,
seuraa kaduilla ja
katsoo kuvissa silmiin..?

Mari-mummo, minulle tulee sinua niin kova ikävä..
Älä vielä mene pois..